



Naisväki – Tarinat voimaantumisen välineenä
Workshopissa kaksi kuvanveistäjää esittelevät töidensä kautta tarinoiden voimaannuttavaa merkitystä sekä omassa elämässään että yleisesti naisten identiteetin kehittymisessä. Tilaisuudessa kuullaan vanhoista suomalaisista jumalattarista ja naisen vahvasta asemasta muinaisessa suomalaisessa yhteiskunnassa sekä mietitään, miten meistä itse kukin luo ja kertoo omaa tarinaansa itselleen ja muille.
Voimmeko itse kirjoittaa tarinamme, vai annammeko ulkopuolisten tahojen määritellä mihin olemme kykeneviä, mitä tapahtui ja mihin olemme seuraavaksi menossa? Olemmeko oman elämämme sankarittaria vai vain sivuosassa toisten elämiin?

Taiteilijat, joiden tärkeä inspiraation lähde on pohjoisten metsien väkevät naiset. Vahtera on seppämestari, suunnittelija, opettaja ja äiti. Hän on erikoistunut perinteiseen raudan takomiseen, mutta hallitsee myös nykyaikaiset metallinkäsittelymenetelmät. Pöyhönen on kuvanveistajä, jonka kotipaikka on nykyään Hollannissa. Hän on työskennellyt saven ja keramiikan parissa yli 30 vuotta ja siirtyi päätoimiseksi taiteilijaksi vuonna 2020 tekoälyyn liittyvä kansainvälisen uran jälkeen.
Työpaja 13-14:30
Metsämieltä palautumiseen
Suomalaisessa Metsämieli-menetelmässä yhdistyvät luonnon kehon ja mielen hyvinvointia edistävät vaikutukset sekä mielentaitoharjoitukset, joiden juurilta löytyvät positiivinen psykologia, käyttäytymistieteet, mindfulness sekä Acceptance & Commitment Therapy.
Luonnon poluilla pysähdytään herkistymään aistimaailmalle, olemaan läsnä hetkessä ja harjoittamaan mielentaitoja, jotka edistävät palautumista, henkistä hyvinvointia, itsetuntemusta sekä muutoksissa elämistä, toipumiskykyä sekä kykyä selvitä vastoinkäymisistä. Mitä useammin ja pidempään luonnossa on, sitä enemmän luonto auttaa rentoutumaan, palautumaan, vahvistumaan sekä voimavaraistamaan. Luonto herättää meissä myös onnistumisen, hyväksymisen, toiveikkuuden sekä kiitollisuuden tunteita. Jokainen saa Metsämieli-kävelyltä itselleen sopivia kokemuksia, inspiraatiota, rentoutumista sekä hyvinvoinnin aineksia arkeen. Metsämieli-menetelmä syventää luontosuhdettasi sekä luonnollista yhteyttä itseesi.
Metsämieli-kävely ’Kevät kutsuu – tekee mieli mennä metsään’ on 2-3 km pituinen rauhallinen metsäkävely, jonka varrella pysähdymme harjoittelemaan läsnäoloa, aistimaan kevätmetsää sekä harjoittelemaan mielentaitoja keväisessä uudistumisen energiassa. Jalkaan kävelykengät/lenkkitossut, päälle sään mukainen vaatetus ja mukaan avoin mieli. Ainoa vaatimus on että pystyt olemaan jalkojesi päällä ja liikkumaan n. 1,5h. Tule nauttimaan kevätmetsästä ja palautumaan arjesta Metsämielellä.

Työpaja 13-14:30
Ravintoa keholle ja mielelle
Elisa ja Lina palaavat Suomalaisen Naisen Päiville hyvinvointi työpajansa kanssa. Tällä kertaa pysähdymme tutkimaan kehon ja mielen hyvinvointia ja arjen sujumista “Ravintoa keholle ja mielelle” työpajassa. Ravitsemusterapeutti Elisa näyttää, miten koota tasapainoinen ja energisoiva lautanen. Terveysvalmentaja Linan johdolla laajennamme näkökulmaa ja pohdimme mitä ravinto voi tarkoittaa keholle ja mielelle. Työpaja päätetään yhteisellä rentoutusharjoituksella.

Elisa on lääketieteen ravitsemusterapeutti sekä erikoissairaanhoitaja vauvojen teho-osastolla Amsterdamissa. Intohimoni on kokonaisvaltainen hyvinvointi, ravitsemus ja kehon tasapainon tukeminen
Lina on funktionaalisen lääketieteen terveysvalmentaja, Pilates-ohjaaja ja Solina Coachingin perustaja. Autan sinua luomaan pysyviä elämäntapamuutoksia ja parantamaan terveyttäsi ravinnon, unen, stressin ja liikunnan alueilla.
Työpaja 13-14:30
Uranaisen Work Life Balance
Tämän työpajan tarkoitus on tukea, miten pitää itsestään huolta keskellä kansainvälisten korporaatioiden paineita ja tulosodotuksia, mutta myös, miten nauttia työstään ja saada energiaa työpäivistä johtaen menestyksekkääseen uraan. Työpajassa syväluodataan, mitä itse itseltään vaatii ja mikä sinulle on tärkeää ja miten pitää siitä kiinni keskellä työelämän pyöritystä. Olen Kati Rook ja asunut 10 vuotta Alankomaissa. Olin 16 vuotta IBMllä, eri johtotehtävissä (talousjohtaja, toimitusjohtaja, ja erilaisia Nordic executive positions etc.). Minulla oli Alankomaissa oma yritys 5 vuotta ja nyt viimeiset 5 vuotta olen Lenovolla, kansainvälisissä johtotehtävissä. Tiedän, mitä tällainen työympäristö on ja omien kahden, hyvin erilaisen työstressin vuoksi, olen oppinut paljon kyseisestä aiheesta vaikka en työpsykologi olekaan. Tilaisuus ei ole vain itsensä herättelyä vaan tarjoaa myös konkreettisia käytännön ideoita, joita voi työpäiviinsä noukkia.
Kriisitilanteisiin varautuminen
Olen Kati Rook ja asunut Alankomaissa 10vuotta. Olen käynyt Suomessa vapaaehtoisen maanpuolustuksen koulutuksia 1993-1998 ja johdin Rovaniemen Reservin Upseerien Naisten nuorisojaostoa 1992-1995. Tuolloin opin varautumisesta yhteiskunnan poikkeustiloihin. Tässä workshopissa, haluan herättää osallistujissa suunnitelmallisuutta ja valmistautumista mahdollisiin poikkeusoloihin, jos ei ole sähköä, ei juoksevaa vettä, ei kaasua, kylmä talo, kaupat tyhjinä jne. Mitä tehdä, miten pitää huolta perheestä ja lemmikeistä, miten toimia evakuointitilanteessa, mikä on kotivara jne. En ole kaikentietävä asiantuntija, mutta jaan mielelläni sen tietouden, mitä minulla on ja osalllistujien kesken voimme jakaa ideoita! Tarkoituksena tukea Suomi-sisaria pärjäämään, jos jotain tapahtuu.

Uranaisen Work Life Balance
13-14:30
Kriisitilanteisiin varautuminen
15-16:30
Commercial Dance
Commercial Dance-tunnilla heittäydytään musiikkivideoiden tanssimaailmaan ja tanssahdellaan pop-hittien tahtiin. Tavoitteena on löytää jokaiselle ominainen tapa liikkua, lisätä itseluottamusta ja heittäytyä oman elämän superstaraksi! Et tarvitse aikaisempaa tanssitaustaa tai liikkuvuutta.
Twerk Dance
Twerk Dance- tunnilla käydään läpi twerkin perustekniikoita ja haetaan lantioon liikettä. Twerk on voimaannuttava ja hauska tanssilaji, mutta myös hyvin tekninen. Yhdessä laitetaan pyllyt hyllymään! Et tarvitse aikaisempaa tanssitaustaa tai liikkuvuutta, tunnilla saattaa tulla hieman hiki. Ota mukaan joustavat housut tai shortsit.

@kiawii
Commercial dance
13-14:30
Twerk Dance
15-16:30
Ravitsemus ja painonhallinta
Mitkä asiat ravitsemuksessa vaikuttavat painonhallintaan ja miten kokonaisuus toimii ja pysyy tasapainossa, tai miten tasapainon voi palauttaa? Millä arjen pienillä valinnoilla on positiivinen vaikutus painonhallintaan ja sitä kautta terveyteen ja hyvinvointiin? Lähtökohtana elintavat jotka voi ja jaksaa säilyttää elämän ajan, ei väliaikaiset dieetit. Kasvata tietoasi ja valitse itsellesi pari uutta pientä tapaa!

Ekonomi, joka työskentelee IT-alalla ja opiskelee tällä hetkellä virallista ravitsemusterapeutin tutkintoa Alankomaissa. Hän on harrastanut ravitsemuksen opiskelua jo 20 vuotta
Työpaja 13-14:30
Nainen anna äänesi raikua!
Kutsun teidän suomisisaret mukaan elämyspajaan minkä aikana (sään sen salliessa) vaellamme kengittä tai korkkareitta metsään, paikkaan missä voimme kokoontua naisten voimapiirinä. Vaelluksen aikanna keskitymme hengittämään syvään ja tietoisesti tarkoituksena antaa mielen rentoutua saadaksemme yhteyden kehoomme ja maaemoon. Paikalle saavuttuamme lämmittelemme kehojamme rauhallisesti liikehtien rummun rytmin tahtiin hiljalleen aktivoiden energiavirtaa. Rummun pulssin ja liikkeen kiihtyessä lisäämme mukaan myös ääntä joka saa omalla ajallaan ja tavallaan puhjeta, ilmaista itseään ja ottaa tilaa. Kyseessä ei ole se osaatko laulaa vai et, onko sinulla kaunis lauluääni vai ei, vaan se että annat oman äänesi ilmaista itseään juuri siten kuin sen tarvitsee sinä hetkenä. Ota mukaan avoin mieli, leikkisä mieli, halu heittäytyä tuntemattomaan yhdessä, uskallus olla se herkkä tai räväkkä oma itsesi. Elämyspajan aikana voi syntyä yhteinen voimalaulu tai herkkä äänimaailma joka voi tuntua voimaannuttavalta, lohdulliselta tai vaikka vapauttavalta. Pajan lopuksi on tilaa jakaa tuntemuksiaan jos siihen on tarve. Kyseessä ei ole terapia, joten osaanottajilta odotetaan kykyä kantaa itsensä kaikissa elämyspajan herättämissä tunteissa. Tottakai meillä on toisemme. Jos sinulla on oma rumpu tai muu vastaava rytminen instrumentti minkä haluat ottaa mukaan, tee se.

Olen ammattimuusikko ja esiintyjä, viulisti-laulaja. Olen aina tuntenut syvää yhteyttä luontoon ja saanut kokea sen rauhoittavan ja voimaannuttavan energian. Vaikkakin vuosikymmenet olen soittanut viulua, on laulamisesta ja omasta äänestäni tullut nuorena naisena tärkeä osa minua.
Työpaja 15-16:30
Sisu Outdoor Bootcamp
Haluatko hien pintaan ulkotreenissä suomalaisten hittien tahtiin?
Nopeatempoinen Bootcamp kehittää niin kuntoa kuin lihasvoimaa. Yksinkertaiset liikkeet ja harjoitukset, joilla nostetaan sykettä sopivat kaikentasoisille liikkujille. Bootcamp on hauska ja haastava tapa kehittää kuntoa ja samalla pitää hauskaa. Bootcampin pitää Suomalaisen Naisen Päivien puheenjohta Anna-Kaisa. Tervetuloa hikoilemaan ja pitämään hauskaa!
Max 10 osallistujaa.

Anna-Kaisan intohimona on kaikenlainen urheilu, mutta Bootcamp on vienyt hänen sydämen. Hän vetää viikottaisia bootcamp treenejä omalla kylällä vakiintuneelle innokkaalle porukalle.
Työpaja 15-16:30
Kysymyksiä ja vastauksia Suomen juridiikasta
Tässä työpajassa sukelletaan Suomen juridiikan ajankohtaisiin ja arjessa näkyviin kysymyksiin – juuri niihin, jotka osallistujia eniten mietityttävät. Voit lähettää omat kysymyksesi ja toiveesi etukäteen täysin luottamuksellisesti osoitteeseen vaittinen@gmail.com, ja työpajan sisältö rakentuu niiden pohjalta.
Aiemmilla vuosilla keskustelua ovat herättäneet erityisesti testamentti- ja perintöasiat, lahjoitukset, edunvalvontavaltuutukset, hoitotahto sekä veroasiat, kuten Suomen ja Alankomaiden välinen verosopimus. Tarvittaessa aiheita tarkastellaan myös EU‑lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten näkökulmasta.
Myös muut teemat – esimerkiksi eläkeasiat – ovat lämpimästi tervetulleita. Työpaja tarjoaa selkeää tietoa, käytännön esimerkkejä ja mahdollisuuden saada vastauksia juuri sinun kysymyksiisi.

Varatuomari Ismon pääasiallinen ura (kansainvälisellä) pankki- ja rahoitusalalla. Samalla kuitenkin yleisjuristi painopistealueina testamentti- ja perintöoikeus sekä verotus ml. niiden kansainväliset ulottuvuudet. Asunut Alankomaissa yli 20 vuotta.
Työpaja 15-16:30
Miten rakennat yhteisön visiosi ympärille
Miksi monilla lahjakkailla naisyrittäjillä, joilla on vahva visio ja paljon annettavaa, on silti puolityhjät työpajat tai tapahtumia, jotka joudutaan perumaan osallistujien puutteen vuoksi? Yrittäjänä tiedän, ettei ole montaa lamaannuttavampaa kokemusta kuin se, että vihdoin laitat itsesi likoon ja kukaan ei näytä innostuvan visiostasi. Mietit, tarvitsetko enemmän markkinointia, seuraajia tai halvemman tarjouksen. Mutta entä jos kyse ei olekaan siitä? Entä jos rakentaisitkin yhteisön visiosi ympärille, joka muuttaa asiakkaat osallistujiksi, markkinoinnin tarinankerronnaksi ja seuraajat parhaiksi viestinviejiksesi?
Matkani yhteisönrakentajana alkoi halusta tuoda ihmisiä yhteen niin, etteivät he vain tule paikalle kerran, vaan palaavat aina uudelleen. Työpajassa jaan toistettavan tavan, jolla olen rakentanut yhteisöjä erilaisissa ympäristöissä: naisten yhteisön Kreikan pakolaisleirissä, 150 vapaaehtoisen yhteisön Amsterdamin ensimmäisen saunalautan ympärille sekä loppuunmyytyihin tapahtumiin. Yhteisönrakentaminen ei ole rakettitiedettä. Se on taito jokaiselle yrittäjälle, joka haluaa jakaa osaamistaan, kutsua ihmiset mukaan ja varmistaa, että vaivasi palkitaan loppuunmyydyillä saleilla!Työpajassa opetan yhteisönrakentamisen ABC:n, vastaan kysymyksiin ja käymme läpi tämän hetken haasteita.

Rohkeusvalmentaja, puhuja ja yhteisönrakentaja, jolla on yli 15 vuoden kokemus alalta. Hänellä on maisterintutkinto urheilupsykologiasta sekä liikuntatieteistä, minkä ansiosta hänellä on syvällinen ymmärrys ihmisten käyttäytymisestä ja valmentamisesta.
Työpaja 15-16:30
Sijoita Simppelisti
Tervetuloa mukaan inspiroivaan ja helposti lähestyttävään työpajaan, jossa pureudumme sijoittamisen maailmaan ilman monimutkaisia termejä tai turhaa päänvaivaa.
Työpajassa käymme läpi sijoittamisen perusperiaatteet, miten rakentaa itselle sopiva strategia ja mistä kannattaa aloittaa – myös silloin, kun aikaa tai aiempaa kokemusta on vähän. Jaan omia käytännön kokemuksiani ja oppejani siitä, miten yksinkertaiset valinnat voivat tuoda pitkäaikaista taloudellista mielenrauhaa.
Työpaja sopii kaikille: vasta aloitteleville sijoittajille, tauon jälkeen uudelleen aloittaville tai niille, jotka haluavat selkeyttää omaa tekemistään.
Lämpimästi tervetuloa oppimaan, inspiroitumaan ja ottamaan seuraava askel kohti oman talouden tulevaisuutta – simppelisti ja rennolla otteella.

Sijoitus kokemukseni kantaa 20- vuoden taakse, kun aloitin oman matkani pankkini rahastoilla. Olen tutustunut aiheeseen ja kehittänyt taitojani mutta ammattisijoittaja tai valmentaja en ole, eli työpajassa jaan omia oppejani, onnistumisiani ja epäonnistumisiani ajatuksella, että muutkin voivat ottaa niistä opiksi.
Työpaja 15-16:30




