Runo 35. Naisenpäiviltä (2024)
Vuonna 2024 SNP-synttäreille osallistuneet naiset ja Elina Pulli – Pulina Elli
Tämä runo on kirjoitettu yhdessä Suomalaisen Naisen Päivillä 25.-26.5.2024. Sanat ja ajatukset on kerätty runopajassa niin, että kaikki paikalla olleet ihanaiset ovat sanoneet oman painavan sanansa tai antaneet runolle kevyen henkäyksensä. Tekstit on asetellut ääneen luettavaan muotoon lavarunoilija Elina Pulli – Pulina Elli.
Suomalaisen Naisen Päivät,
nyt ja aina – suomalaisen naisen päivä
on kirjavien papukaijojen kevätseikkailu.
Eilen tai vuosikymmeniä sitten
ystävystyneiden naisten oma paikka.
Naiseutta, sisaruutta, suomipoppia ja voimaa!
Samanmieliset, suomenkieliset,
yhdessä olemme enemmän,
kun jaamme oman sisimmän.
Tai ihan vain pistämme bailut pystyyn.
Kerrankin saa bilettää, niin ettei kukaan suutu,
eikä meiltä mitään puutu,
sillä porukan voima kantaa ja ilon antaa.
Se paniikkihäiriön poistaa,
ja antaa meidän estoitta loistaa.
Mä Salmarin maun maistan,
koivun tuoksua haistan,
hubaa, drinksua ja samppanjaa,
ystäviä, sisua ja saunaa
No niin! Ihanaa, tämä on heimoterapiaa.
Ikävöin kirkasta taivasta,
laineiden liplatusta,
perhettä, sukua ja sisaruksia,
kiukaalle heitetyn veden sihahdusta,
Fazerin sinistä ja luonnon kosketusta iholla.
Siksi sinä – voimasisar herisevä,
olet minulle niin tärkeä.
Olet aina lämmin ja sopivasti hilpeä,
rohkea ja just omanlainen,
riehakas, et vaitonainen.
Sen me tiedämme molemmat
että mustikat ja mansikat,
yhdessä ovat makeimmat.
Meissä on roimaa, kuohuvaa naisvoimaa,
joka on kuorrutettu huumorilla ja rakkaudella.
Suomalaisen Naisen Päivät on hullunhauska.
Tunnen iloa, onnea ja kiitollisuutta,
kiitollisuutta siitä, että näin taas sinut.
Ja sen toisenkin. Sen johon vasta tutustuin, sillä
tuntematon on ystävä.
Runo ensimmäisiltä naisenpäiviltä (1989).
“Olimma tytöt yhessä
Leukaluita liikutellen
Tulimma tutuilta turuilta
Linnan lujan laitamaille
Kartanon komian katvehesen
Sysimetsän sylihin.
Meitä naisia naituja
Maille vieraille vietyjä
Viisi viiettä vimosen päälle
Kaikki kanaset kainaloiset
Tultihin tupahan turisemahan
Syntyjä syviä syynäilemähän
Orpo on olo outoisella Alamailla aavaisilla.
Oisinkos emoa, isoa kuunnellunna
Muille maille mieliessäin
Sinne karjun kainalohon
Minkä retkun rekehen.
Mut ei oo sillä suu kivestä
Muu ruumis lahopuusta
Sillä syän sykkivi
Miun tahtihin tahtovi.
Hyv on täällä ollessain
Kotilieden kupehessa
Jämäkästi jääräpäinä
Urat uudet urkenevat
Polut polkijaa odottavat.
Kun taas yhtehen yhymmä
Rupattelemahan rupeamma
Vaikeuksista vaikeroiden
Vuoret vatsasta valuvat
Sydänjuuret sulavat.”